keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Muutto nro 1: evakkoon anoppilaan

Elämäni kamalin viikko. Vaimollani vielä kamalampi. Miksi kukaan muuttaisi ikinä mihinkään. STRESSI!

Tällaisia ajatuksia, ja monia paljon kamalampiakin on ollut koko viikon. Mutta nyt on ensimmäinen yhteinen yö nukuttu evakkomajoituksessa.

Meillä tuli muutto siis eteen hyvin nopeasti, kun saimme asuntomme myytyä. Etsimme kuumeisesti väliaikaista asuntoa, mutta tähän hätään ei vain löytynyt mitään järkevää vapaata vaihtoehtoa. Näin ollen päädyimme muuttamaan rakkaaseen anoppilaani suht lähelle nykyistä elinpiiriä. Täällä anoppilassa ei tarvittu paljoakaan päivittäisistä tavaroista, joten tällä hetkellä meillä on tavarat kylvetty kahteen muuhun paikkaan anoppilan lisäksi. Eli kun toiveissamme on päästä kuukauden-kahden sisällä johonkin vuokra- tai aso-asuntoon, niin todennäköisesti seuraavan muuton yhteydessä hävinnee paljon lisää tarpeellista ja tarpeetonta tavaraa.

Nyt on niin loppu, että ei vain pysty tekemään mitään talon rakennuksen eteen.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Pohjatutkimus / perustustapalausunto

Tonttimme on loivassa rinteessä ison kalliomäen alaosassa, niin että paikoitellen kallio on myös meidän tontilla pinnassa. Kallio osuu hyvin talon koillispäädyn ja autokatoksen alle, mutta lounaispään kantavuus on mysteeri. Seuraava tontti lounaan suuntaan laskee edelleen alaspäin ja sinne rakennettava talo on paalutettu 6-8 m syvyyteen. Pohjois- ja itäpuoleisilla tonteilla ovat kaikki rakennukset suoraan kallion päälle tehtyjä.

Maarakennusurakoitsijamme ei nähnyt pohjatutkimusta mitenkään välttämättömäksi, koska kallio on niin suurelta osin näkyvissä, ja louhinnasta tulevalla louhoksella saisi kyllä tarvittaessa isommankin kolon täytettyä. Myös pohjatutkimuksen luotettavuus voi olla vähän sinnepäin; ainakin tuolla paalutettavalla naapuritontilla pohjatutkimuksen mukaan olisi pitänyt olla hyvä kantava kerros heti pintakerroksen alla, mutta kun kaivuri kauhaisi ensimmäisen kerran, niin tämän kantavan kerroksen paksuudeksi paljastuikin vain muutama sentti, ja sen alla heti savi. Olivat kuitenkin saaneet puolet pohjatutkimuksen rahoista takaisin...

Eli alkuun en aikonut teettää pohjatutkimusta, mutta pieni epävarmuus jäi kuitenkin tuosta talon lounaispään laskevasta maastosta, ja mitä sieltä alta löytyy. Sain raisiolaisen Esa Sjörosin numeron Lammilta (DT:n edustaja), ja soitin sitten hänelle keskustellakseni pohjatutkimuksesta. Tämä puhelu päättyi kuitenkin hyvin nopeasti siihen, että huomasin tilanneeni tutkimuksen parin päivän päähän! Ammattitaitoa tuntui löytyvän paljon, ja siinä ei ylimääräistä jääty jauhamaan, kun homma oli sovittu.

Loppuviikolla kävin tontilla katsomassa, minkälaisia jälkiä koneesta ja kairauksista jäi, mutten löytänyt minkäänlaisia. Vieressä rakentava naapuri vahvisti kuitenkin, että torstaina 24.9. oli vaunu ja mies käyneet tontilla, ja tänään sainkin lausunnon tutkimuksesta. Nyt näyttää oikein hyvältä, eli kova tulee vastaan enintään 1,3 m syvyydessä maanpinnasta, ja perustaminen voidaan suorittaa normaaleilla vakiotoimitukseen kuuluvilla anturoilla. Ja kaiken huipuksi lasku oli 100€ puhelimessa sovittua pienempi! Näin kun sujuisi kaikki muukin tässä rakentamisessa!

torstai 24. syyskuuta 2015

Vanha asunto on myyty!

Iso helpotus, ainakin hetkellisesti!


Vanha asuntomme on siis myyty, ja talonrakennuksemme suurin epävarmuus on poistunut. Meillä kävi puolen tusinaa katsojaa, ja puhelinkin soi ihan kivasti. Reilu kaksi viikkoa myynnin aloittamisesta kauppa oli jo sovittu, mutta erinäisistä syistä kaupanteko oli vasta tänään, ja tietysti lopullinen varmuus näissä asioissa on vasta kun rahat ovat vaihtaneet omistajaa. Mutta nyt siis kaikki on tällä puolella loistavasti!

Tai loistavasti asiat olivat n. 2 min pankista lähdön jälkeen, ja sitten iski karu arki päälle. Nimittäin meidän asunnon pitäisi olla tyhjä ylihuomenna lauantaina! Toki olemme jo etukäteen tyhjentäneet varastoa ja muuta toissijaista tavaraa, mutta nyt ihan oikeasti meillä on älytön kiire. Ihan lopullista osoitettakaan meillä ei vielä ole, todennäköisimmin menemme hetkeksi evakkoon anoppilaani, mutta vielä katsotaan mahdollisesti vapaina olevia väliaikaisasuntoja. Katsotaan mistä siis jatketaan kirjoittelua ensi viikolla!

tiistai 15. syyskuuta 2015

Pulpettikatto sittenkin?

Tontillamme on kaavavaatimuksena kattokaltevuus 1:1.5 - 1:2, ja tämä on käytännössä estänyt haluamamme pulpettikaton toteutuksen. Kuten aiemmin kirjoitin, saimme kuitenkin hiukan vihreää valoa loivemmasta kaltevuudesta. Tätä on nyt valmisteltu ja perusteltu jonkin aikaa parilla käynnillä rakennusvalvonnassakin, ja tänään sain kaavoitusarkkitehdiltä 1:3 kaltevuutta puoltavan lausunnon. Eli pulpettikattoa ainakin lähdetään rakennusluvassa hakemaan.

Monenlaisia perusteluita mm. teknisistä yksityiskohdista, rakennusilmeestä, auringosta jne. käytettiin muutoksen perusteluina, mutta työ kannatti! Toivottavasti myös loppuun saakka.

Ilman pulpettikattoa meillä olisi ollut korkeampi huonekorkeus läpi talon (2800) ja olohuoneessa tosi loivasti sisäänpäin nouseva sisäkatto. Nyt me saimme reilusti korkeutta olohuoneen ikkunoihin, niin pienensimme muun talon korkeutta 2500 mm:iin. Alla olevassa hahmotelmassa ynnäilin sisäkaton nousevan n. 3,9 m korkeuteen. Tuo perushuonekorkeuskin on riittävä, ja kun makuuhuoneet ovat normaaleja/pienehköjä, niin näissä suuri sisäkorkeus olisi voinut olla jopa vähän hölmön näköistä. Ja tällä korkeuden pienentämisellä saimme myös budjetin pidettyä samassa, vaikka pulpettikatto korkeampine ikkunoineen on hiukan harjakattoa kalliimpi vaihtoehto.