Näytetään tekstit, joissa on tunniste sähkö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sähkö. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. tammikuuta 2016

Sähköt ja kotiautomaatio, osa 1

Sähköistä, valaistuksesta ja kotiautomaatiosta tulen varmaan kirjoittamaan enemmänkin matkan varrella, mutta aloitetaan nyt jostain.



Tuossa yllä on Designtalon tekemä sähkösuunnitelma (klikkaamalla sen saa isommaksi). Siinä on monta hyvää asiaa, ja kauppaneuvotteluissa käytimmekin aika paljon aikaa sähköjen ja valojen miettimiseen, ja saimme paljon tavaraa mahdutettua kauppaamme. Meillä oli kuitenkin tarkoitus lisätä epäsuoraa valaistusta mm. keittiökaappien päälle ja olohuoneeseen tuomaan yleisvaloa ja korostamaan tilaa. Pistemäisiä valoja emme halunneet yhtään, ja niinpä perusvalaistus toteutettaisiin Led-alasvaloilla.

Mietimme myös valaistussuunnittelijoiden käyttämistä, mutta kun omat mielipiteet olivat riittävän selviä. Tosin ne mielipiteet ovat kyllä matkan varrella muuttuneet...

Valoja ja valoryhmiä on siis aika paljon, kun tuohon suunnitelmaan lisätään noita epäsuoria valoja ja jouluvalojen ryhmiä yms. Jonkinlainen helpompi ohjaustapa oli mulla ollut vähän takaraivossa, ja joulun aika tuli juuri sopivasti muistuttamaan kuinka ärsyttävää on juosta joka ilta nukkumaan mennessä tai töihin lähtiessä koko talo läpi sammuttamassa valoja ja jouluvalosarjoja. Niimpä joulun aikana tuon yo. suunnitelman kanssa tuli tutustuttua moniin automaatiosysteemeihin. Kirjoitan kotiautomaatiosta tarkemmin vähän myöhemmin nyt kun systeemi on valittu ja sitä on harjoiteltu.

Toteutustapa meillä tulee olemaan se, että Designtalo tekee vahvan sähkön, itse ohjelmoin automaation ja asennan heikkovirtapuolen. Automaatiojärjestelmä tulee olemaan Loxone. Kiitos jo nyt Designtalolle ja Villelle kärsivällisyydestä ja joustavuudesta tämän asian suhteen!

Tässä alla tekemäni valaistussuunnitelma, jossa siis tuo 230V vahvasähköpuoli. Lisäksi tulee heikkovirtaohjaus ja 24V Led-valot. Piirrän viikonloppuna tuon 24V-puolen kuvaan, ja lisään siihen ohjauspisteet.


Valosävy tulee olemaan meillä joka paikassa 5500K, eli ns. päivänvalosävy (tai kylmä valkoinen) ja valaistus toteutetaan sekä epäsuorana (Led-nauhaa peitelistan takan katossa) että reilumman kokoisina paneeleina. Valaisimet ostettaneen pääosin Ad-Luxista. Linkki verkkokauppaan. Valot ovat pääosin kaikki himmennettäviä. Meillä oli kokeilussa pari erilaista Led-nauhavalaisinta, ja kävin ostamassa yhden 300x300 paneelin ja 5 m Led-nauhaa, joita olemme testailleet nykyisessä asunnossa samalla kun harjoittelen tuota logiikan ohjelmointia. Alla kuva tämänhetkisestä ohjauskeskuksesta.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Sähkökeskus tontilla

Kirjoitin aiemmin tästä jo, mutta postaus oli niin huono, että poistin sen. Tuo blogger-appi on iOS:ssä ainakin aika kamala, enkä kyllä enää yritä kirjoittaa sillä mitään matkan päältä, vaan pelkästään tietokoneella.

Mutta itse asiaan, keskiviikkona 2.12. illalla n. 19:45 minulle soitti sähköasentaja Designtalotekniikasta, ja kertoi käyneensä viemässä ja kytkemässä tontille sähkökeskuksen. Pitkää päivää hekin joutuvat painamaan! Sähkölaitokselta tarvitaan vielä mittarointi, niin sitten saadaan sähköä. Edelleenkin olemme reilusti aikataulua edellä, sillä pohja pitää olla luovutuskunnossa 23.12. Perustava Oy:n anturavalua varten.

Viittasin edellisessä pohjatöistä kertovassa postauksessa urakoitsijamme järjestäneen meille hyvää täyttömaata heidän seuraavasta kohteestaan, ja alla olevassa kuvassa näkyykin kasoja tästä maasta. Näillä saamme tontin lähes riittävän tasaiseksi jo, mutta anturalinjan yli ajetut kuormat, ja kasojen levitys aiheuttivat sen, että tontille pitää tulla uudemman kerran viimeistelemään anturalinjat. No samalla saamme tehtyä sähköliittymän työaikaisen maadoituksen, ja levennettyä liittymää ja piha-aluetta asennusporukkaa varten. Tämä tapahtunee ensi viikon aikana, kunhan urakoitsijamme saa kaivurin tontille.