maanantai 23. marraskuuta 2015

Valintoja, Yale Doorman

Nyt on DesignTalolla myös aktivoiduttu ja sähköposteja liikkuu ihan kivasti. Tänään niitä vaihdettiin ainakin KVV-työnjohtajan, sähkötyöpäällikön, LVI-työjohtajan ja asiakaspalveluinsinöörin kanssa. Asioita oli monenlaisia, mutta nyt vahvistimme erityisesti ovien lukot.

Eli meille tulee neljään oveen Yale Doorman. Pääoven ja KHH/kuraeteisen kautta kuljetaan sisään taloon ja näissä ovissa sähkölukot olivat itsestäänselvyys, mutta lisäksi päätin ottaa samat lukot myös varaston kahteen oveen. Loput kolme ovea (liukuovi terassille, makuuhuoneen terassiovi ja pukuhuoneen ulko-ovi aukeavat vain sisältä, joten niissä ei tarvitakaan lukkoja.

Asensin kokeeksi yritykseni uuteen halliin tuollaisen lukon, ja se toimi niin hyvin, että vaihdoin siellä samantien toimiston ja huoltohallin oviin samanlaiset. Näistä kertyneiden kokemusten perusteella uskalsin ottaa kotiinkin sitten nämä. Suunnittelussa on selvästi lähdetty omakotitaloista, ja tämä näkyy tiettyinä rajoituksina: yhteen lukkoon saa koodattua max 10 kulkutunnistetta (eri henkilöä siis) ja yksi kulkutunniste voi toimia enintään kuudessa eri lukossa, joka siis minulla jo tulee täyteet (4 kotona ja 3 töissä) mutta onneksi kulkutunnisteet ovat aika kestävän oloisia, mutta kuitenkin halpoja, joten voin käyttää eri tunnistetta kotona ja töissä.

Pikku hiljaa siis valinnatkin varmistuvat, vaikka iso osa sisustusvalinnoista toki on tekemättä, mutta siihen saakin kauniimpi puolisko perehtyä, kunhan ehtii omista töistään!


3 kommenttia:

  1. Mites toi toimii tilanteessa kun sähköt on poikki? Toki harvinaista, mut kuitenkin :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä kysymys näinä päivinä! Siinä on omat patterit, lisään tästä oman postauksen!

    VastaaPoista
  3. Onko tullut kokemuksia sähkökatkoista? Ja miten tiheään pitää vaihtaa paristoja?

    VastaaPoista